Skip to Content

Vaihto-oppilaana Japanissa

Ifijenia vietti ikimuistoisen vaihto-oppilasvuoden Japanissa.

Elokuun lopussa 2010 hyvästelin vanhempani ja ystäväni Helsinki-Vantaan lentokentällä, nousin koneeseen ja lähdin kohti Japania. Vaihto-oppilasvuosi Japanissa oli pitkäaikainen haaveeni. En voinut uskoa, että se oli vihdoin toteutumassa!

Tokyossa Naritan lentokentällä minua oli vastassa kaksi japanilaista, entistä vaihto-oppilasta. Matkustimme neljän muun vaihto-oppilaan kanssa bussilla lentokentältä EF:n leirille, jossa muut vaihto-oppilaat odottelivat meitä.

Kaksi vaihtaria samassa perheessä

Olin jo aikaisemmin saanut tietää, että isäntäperheessäni tulisi olemaan myös toinen vaihto-oppilas, saksalainen poika. Matkustin hänen kanssaan leiriltä bussilla ja lopulta luotijunalla Sendaihin. Sendain juna-asemalla meitä odotti isäntäperheen äiti, joka kehotti meitä heti kutsumaan häntä äidiksi, eikä omalla nimellään.

Sendai vaikutti minusta erittäin suurelta kaupungilta, jos verrattiin kotikaupunkiini Espooseen. Ajomatkalla isäntäperheeni luokse katselin silmät pyöreinä korkeita pilvenpiirtäjiä ja kauppojen näyteikkunoita. Tunsin olevani juuri oikeassa paikassa. Sendain keskustasta oli kuitenkin matkaa isäntäperheeni luokse.

Perille päästyämme perheen tytär tuli toivottamaan meidät tervetulleiksi; yllätykseksemme hän puhui sujuvaa englantia. Hän kertoi meille myöhemmin, että hänen perheensä luona on asunut kymmeniä vaihto-oppilaita ennen meitä. Meillä oli noin 2 viikkoa lomaa, ennen kuin koulut alkoivat, joten isäntäperhe vei meidät katsomaan Sendain nähtävyyksiä ja paikallisen koulun festivaaleja.

Hauskoja koulupäiviä

Minä ja saksalainen poika olimme saaneet koulupukumme jo viikkoa ennen koulun alkamista. Täytyy myöntää, että nykyään on vaikea mennä kouluun ilman sitä tummanvihreää jakkupukua.

Kouluni Sendai Ikuei Gakuen oli kansainvälinen koulu, jolla on suhteita kouluihin ympäri maailmaa. Vaihto-oppilaita koulussani oli paljon: viisi kroatialaista, kaksi kanadalaista, kaksi uusiseelantilaista, saksalainen ja minä. Koulussani oli myös noin 100 kiinalaista, jotka kuuluivat kouluni JUC-ohjelmaan (Japanese University Challenge). Kun nämä oppilaat opiskelivat vuoden koulussani, pääsivät he suoraan japanilaiseen yliopistoon. Vaihto-oppilaiden lisäksi koulussamme oli kaksi puoliksi japanilaista ja puoliksi amerikkalaista tyttöä.

Koulussamme oli erityinen ohjelma meille vaihto-oppilaille, jossa saimme ensin opiskella japanin kieltä vain vaihto-oppilaiden kesken ja kaksi päivää viikossa erikseen japanilaisessa luokassa. Minut kuitenkin siirrettiin jo kahden viikon japanin opiskelun jälkeen japanilaiseen luokkaan. Olin jo ennestään opiskellut japania, enkä opettajien mielestä tarvinnut kielen opetusta kuin muutaman kerran viikossa.

Oma luokkani oli aivan ihana, ja he ottivat minut heti porukkaan mukaan. He opettivat minulle japanilaista kirjoitusta. Onkin heidän ansiotaan, että puhun nyt sujuvasti japania. Luokkani oli ehkä hieman villi, mutta he olivat aidosti kiinnostuneita kaikesta. He kyselivät minulta usein Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista. Heille oli shokki, että Suomessa saattaa talvella olla jopa 30 astetta pakkasta! Kun japanissa oli -1 astetta pakkasta ja puoli senttiä lunta, oppilaat tulivat toppatakki päällä kouluun. Minulle taas riitti pelkkä kaulahuivi koulupuvun lisäksi.

Koulupäivät olivat melkein aina hauskoja, enkä viikonloppuisin malttanut odottaa, että pääsisin taas kouluun. Aina ruokatauoilla menimme muiden vaihtareiden kanssa ruokalaan ja varasimme yhden pöydän, jossa saimme kaikki istua yhdessä. Ruokatauko oli yksi päivän hauskimmista hetkistä. Joinain päivinä söin kuitenkin luokassa muiden tyttöjen kanssa. Opetin luokkalaisilleni välillä vähän suomen kieltä esim. numerot ja joitain tervehdyksiä.

Minun luokallani oli muita enemmän englannin tunteja. Se oli täydellistä minulle, sillä englanti on lempiaineeni koulussa. Oli kuitenkin harmi, etteivät japanilaiset englannin opettajat itse osanneet kovin hyvin englantia. Yksi englannin opettajistani kuitenkin luuli, että suomen virallinen kieli on englanti, joten hän laittoi minut yleensä lukemaan kirjasta ääneen kaikille. En myöhemmin kehdannut enää korjata, ettei suomen virallinen kieli olekaan englanti.

Karaokea ja juhlapyhiä

Vapaa-aikani vietin isäntäperheen, luokkalaisteni ja muiden vaihto-oppilaiden kanssa. Kävimme ostoksilla järjettömän isoissa kauppakeskuksissa. Kävimme myös karaokessa, josta lopulta tuli lempi harrastukseni.

Japanilainen karaoke on hyvin erilaista kuin suomalainen. Japanilaisessa karaokessa vuokrataan oma huone, josta löytyy karaoke laitteet ja joskus hintaan sisältyi myös limubuffet. Karaoken jälkeen yleensä kävimme ottamassa purikurat. Purikurakoneet muistuttavat passikuvakoneita Suomessa, mutta purikurassa saa valita taustan sekä kasvo- tai kokovartalokuvan. Kun kuvat on otettu, siirrytään koneen ulkopuolelle, ja koristellaan kuvat tietokoneen avulla.

Japanissa oli paljon juhlapäiviä, jolloin saimme koulusta vapaata. Näitä juhlapäiviä oli kuitenkin kuukaudessa vähintään kaksi. Japanissa juhlapäivät olivat esimerkiksi vanhusten kunnioittamispäivä, urheilupäivä, lastenpäivä ja keisarin syntymäpäivä. Uusivuosi oli kuitenkin kaikista merkittävin. Uutena vuotena söimme sushia koko perheen kanssa ja myöhään yöllä lähdimme temppeliin toivomaan, että tuleva vuosi olisi yhtä hyvä kuin edellinen.

Joulu oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti koin koti-ikävää. Olimme Kiotossa retkellä vaihto-oppilaiden kanssa ja jouluaattona söimme Ninja-ravintolassa. Sain puhelun vanhemmiltani silloin. Sain puhua pitkästä aikaa myös pikkuveljeni ja isovanhempieni kanssa.

En muuttaisi mitään vuodestani Japanissa. Vuoteni oli monin tavoin täydellinen ja se kasvatti minua ihmisenä. Opin monia asioita vuoden aikana ja voin rehellisesti sanoa, että vaihto-oppilasvuoteni Japanissa oli elämäni paras vuosi ja aion tulevaisuudessa muuttaa Japaniin.

Ifijenia

Päivitetty 10.07.2012   Tulosta
Back to top