Skip to Content

Vaihdossa Sveitsissä

Tommi lähti vaihtoon Sveitsiin. Paikka ei ollut ihan ykkösvaihtoehto, mutta arki sujuu ja saksa luistaa, myös nähtävää ja koettavaa riittää.

Missä opiskelet ja mitä ainetta?

Maisema SveitsissäOpiskelen Hochschule Luzern Wirtschaftissa, jossa pääaineeni on International Business.

Miksi valitsit tämän maan ja korkeakoulun?

Sain valita viisi kohdetta, jonne haluaisin oman kouluni kautta vaihtoon. Sveitsin paikka oli itse asiassa listallani viimeisenä. Sveitsi oli viimeinen vaihtoehto, koska täällä on niin kallista elää.

TAMKin International Business -linjan bongasin ollessani intissä, kauppakorkeakoulukokeiden mentyä mönkään. Oppiaine oli siihen elämänvaiheeseen sopivan ympäripyöreä, ja opiskelukieli oli englanti, joten päätin kokeilla. Pääsin sisään, ja käyn nyt tradenomin loppuun.

Millä kielellä opiskelet?

Opiskelen englanniksi, lukuun ottamatta saksan kielen tunteja, joita pitää natiivi saksanpuhuja, koko ajan saksaksi.

Selviän saksalla suhteellisen hyvin, olen lukenut kumminkin 10 vuotta saksaa. Päähän on jäänyt aika vähän, mutta yllättävän kätevästi lähti hommat toimimaan. Saksan opinnoissani oli vuoden tauko ennen tänne tuloani, ja tavallaan se helpotti puheen oppimista. Olen huomannut oppivani lisää yksinäni aiemmin opetettuja asioita, kun on ollut aikaa pohdiskella ja leikkiä omilla ajatuksilla.

Oletko tyytyväinen opetukseen ja opiskelutyyliin?

Luokkani tuntuu olevan todella hikipinkoa porukkaa. Lukukausimaksut ovat tuhansia frangeja. Poissaolot ovat tabu, toisin kuin Suomessa. Suomessa, vaikkei olisi käynyt yhdelläkään tunnilla, mutta osasi asiat kokeessa ja toimitti annetut tehtävät, sai hyvän arvosanan. Täällä se ei mene niin. Lisäksi kaikki projektit kursseilla tehdään ryhmätöinä. Itse koen sen stressaavana, sekä vapauteni rajoittumisena. Koko ajan joku haluaa pitää palaverin jossain. Varsinkin yrittäjyyskurssilla, jossa suunnitellaan uusi tuote, tulee vastaan tutut ongelmat todellisuuden ja oppimisen tähden tehtävien asioiden välillä. Täällä oppilaat huolehtivat jopa intellectual property – asioista, siltä varalta että keksivät seuraavan iPhonen tai Spotifyn.

Mitä opiskelu maksaa?

Kirjasto SveitsissäSveitsi on kallis maa, tai ainakin yhtä kallis kuin Suomi. Jotkin asiat ovat erityisen kalliita. Ruoka TAMKissa opiskelijakortilla maksaa 2,55 €, täällä 9,50 CHF eli noin 7,8 €.

Rahoitan opiskeluni korotetulla ulkomaan opintotuella sekä vanhempieni tuella, olen siinä mielessä onnekas. En ole nostanut opintolainaa, vaikkakin alkaa näyttää siltä, että kohta täytyy.

Normaalisti täällä maksetaan opiskelusta, mutta Erasmus-vaihto on nimenomaan vaihtoa, eli lukukausimaksuja ei tarvitse maksaa.

Ruoka on erinomaista, lihaa ja perunaa, mutta hieman erilailla valmistettua. Makkara on hyvää! Ruoka ravintolassa on kuitenkin kallista, mutta kaupasta löytyy eineksiä kohtuuhinnalla.

Maksan nyt 480 CHF kuussa isäntäperheelleni, mutta ensi viikolla muutan omaan kämppään keskustaan. Rakennus on Lucerne Bed & Breakfeast, joka muuttuu sesongin ulkopuolella opiskelija-asuntolaksi, 550 CHF/kk. Vuokra maksetaan käteisellä, könttänä etukäteen. Tosiaan täällä pelataan käteisellä. Tonnin setelillä maksaminen on ihan normaalia, paikallisetkin neuvoo rikkomaan sellaisen ostamalla karkkipussin kaupasta ja se on ihan normaalia heille.

Onko yliopistossasi paljon kansainvälisiä opiskelijoita?

On täällä muitakin vaihtareita tai muuten vaan ulkomaalaisia. TAMKissa on myös aika paljon vaihtareita, niin ei tämä kovin erilaiselta tunnu.

Onko opiskelukaupungissasi paljon vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia?

En tiedä vapaa-ajanharrastusmahdollisuuksista, enkä oikein tiedä mitä kaikkea koulu tarjoaa, olen aika erakko. Tällä reissulla olen lähinnä lukenut vapaa-ajallani kirjoja. Ennen en lukenut mitään ikinä, en vaan halunnut, mutta kahdessa kuukaudessa olen lukenut yhdeksän kirjaa. Kymmenes on menossa, Hemingwayn A Farewell To Arms.

Millaisiin kulttuurieroihin olet törmännyt?

Molemmat kansallisuudet arvostavat omaa tilaansa. Ei siis sellaista italialaista (palasin juuri Roomasta) puheensorinaa tai hölötystä. Ihmiset elävät aika maltillisesti. Autokanta on samaa luokkaa/hieman kalliimpaa kuin Suomessa, ei siis kulttuurishokkia sillä saralla. Bussit ovat myös melkein samanvärisiä kuin TKL eli siinäkään mitään kammotuksia. Valuuttakurssi ei poikkea merkittävästi eurosta, joten ei shokkia silläkään saralla.

Onko sinulla joitain vinkkejä opintoja ulkomailla suunnittelevalle nuorelle?

Totuttele kuljettamaan käteistä mukanasi. Kortilla maksaminen voi jopa tuplata esim. baarilaskusi. Syitä en ymmärrä. Täällä on hyvä ravintolakulttuuri: siistiä, ja mukavaa palvelua saa, jos yrittää edes vähän puhua saksaa. Itse bongasin jazz-trion, jonka keikalle menen kerran viikossa. Ilmaiskeikka, soittavat taustamusaa ravintolassa, itse seuraan sivusta viinilasin kanssa.

Snobille on siis hienoja mahdollisuuksia, vaikkakin kallista. KKL eli paikallinen konserttitalo on jo pelkästään ulkoisesti nähtävyys, mutta lippuja kannattaa etsiä myös, heillä on hyvät nettisivut. Kävin kuuntelemassa James Bond -konsertin, ja marraskuussa menen kuuntelemaan Pirates of The Caribbean -konserttia.

Tommi

Lue Suuntana Sveitsi -opas!

Päivitetty 21.02.2014   Tulosta
Back to top