Skip to Content

Syksy opettajana Pietarin sykkeessä

”Niin lähellä ja samalla myös niin kaukana, se venäläisestä kulttuurista niin ihmeellisen tekeekin”, toteaa 3 kuukautta Venäjällä harjoittelussa ollut Annukka.

Pääsin CIMOn maaohjelmien kautta työharjoitteluun kolmeksi kuukaudeksi Venäjän valtion Herzenin pedagoginen yliopiston alaiseen Lapsuus-instituuttiin ja siellä tiedekuntaan, jossa työskenneltiin pienten lasten vieraiden kielten opetuksen parissa (vieraitten kielten opetus päiväkodeissa ja kouluissa).

Harjoitteluaikani oli syys-marraskuu 2011. Työtehtäviini kuului opettaa suomea opettajaopiskelijoille (kolme oppilasta ja innokas suomenopettaja, joka oli myös oppilaani) sekä avustaa suomalais-venäläisen konferenssin ja intensiivikurssin järjestelyissä. Lisäksi pääsin kuuntelemaan oman alani luentoja, osallistumaan venäläis-suomalaiselle intensiivikurssille ja viettämään aikaa paikallisessa päiväkodissa.

Kulttuurien kohtaamisia

Venäläinen kulttuuri ja kieli kiinnostavat minua. Rakastan myös lasten kanssa tehtävää työtä, olenhan lastentarhanopettaja ja tuore varhaiskasvatuksen maisteriksi. Haaveenani oli ollut päästä tutkailemaan omaa alaani Venäjällä ja tämä harjoitteluohjelma mahdollisti sen. En lähtenyt matkaan niinkään siksi, että saisin kokemuksia vieraassa kulttuurissa asumisesta. Sellaisia kokemuksia on tullut hankittua sekä perheeni kanssa että itsekseen. Lähdin matkaan, jotta saisin kokemuksia omasta alastani vieraassa kulttuurissa. Lähtiessäni en osannut vielä uskoa ja aavistaa, miten antoisa syksystä lopulta muotoutuisi. Lähdinhän matkaan lastentarhanopettajana, opettamaan yliopisto-opiskelijoille suomea. Tosin tiesin laitoksella opetettavan lastentarhanopettajia. Maisterivaiheessa opiskelemani opettajan pedagogiset opinnot takataskussa päätin tarttua tilaisuuteen.

Usein kuulee sanottavan, että Venäjä on maa, joka pitää kokea ja yhdyn tähän. Kulttuurin kanssa elää viha-rakkaussuhteessa; Pietari ja paikalliset tavat jaksavat yllättää, ihastuttaa, huvittaa ja vihastuttaa. Minusta antoisinta on huomata ja muistutella mieliin yhä uudelleen, että asiat voi tehdä myös toisin ja elämä kulkee eteenpäin. Toisaalta Venäjällä muistaa elämän kovuuden, ei jaksa valittaa ja murehtia pienistä, elää spontaanisti ja iloitsee hetkistä. Toki Venäjällä eläminen helpottuu, kun osaa edes vähän venäjän kieltä. Englannilla ei valitettavasti oikein pärjää (paitsi turistikohteissa ja tuolla laitoksellani, jossa kaikki puhuvat hyvää englantia) ja siinähän se kielitaito karttuu kohisten, kun on pakko.

Työkulttuurit ja opetuskulttuurit ovat erilaisia, mutta olen pyrkinyt toimiaan aina ystävällisesti, ja samalla luottaen myös omaan koulutukseeni ja intuitioon - toki paikallisia tapoja kunnioittaen ja hyvin olen pärjännyt. Harjoittelupaikassani eivät työkulttuurimme kolahdelleet sinällään, muuten kuin omissa ajatuksissani ihmettelyn ja oivalluksien tasolla.

Käytännön asiat

Lupa-asiat hoituivat lähes kivuttomasti laitoksen johtajan ansiosta, mitä nyt viisumikutsu ei tullut minulle asti ajoissa, enkä päässyt ihan suunnitellusti matkaan. Viisumi oli yksikertaviisumi ja se myönnettiin minulle ilmaiseksi yliopiston kutsulla. Kopio kutsusta riitti, sillä se oli lähetetty sähköisesti jo suurlähetystöön, mutta minun piti asioida henkilökohtaisesti Helsingissä Venäjän suurlähetystössä ajan varauksella. Hiv-todistusta en tarvinnut, kun oleskeluaikani Pietarissa oli alle kolme kuukautta. Yleisenä neuvona voin sanoa, että kun lähtee Venäjälle, pitää varata reilusti (tunteja/viikkoja) aikaa asioiden hoitoon; olla tekemisissä asioista vastuussa olevien ihmisten kanssa ja pitää puolensa - ja kaikki sujuu. Liian kiltti ei tarvitse olla, mutta ystävällinen. Epäkohteliaaksi ei kannata ryhtyä, vaikka sinua niin kohdeltaisiinkin. Ystävällisyys palkitaan seuraavalla kerralla.

Vakuutuksesta voisin kertoa sen verran, että kolmeksi kuukaudeksi riitti jo olemassa oleva matkavakuutus Pohjolasta (tarkistin tilanteen lähtiessä). Pietariin tultua on rekisteröidyttävä, ylipiston kansainvälinen toimisto hoiti sen viikossa. Kaupungilla ei kannata kantaa passia, vaan passista samoin kuin maahantulokortista ja rekisteröintipaperista kannattaa ottaa kopio. Pietariin pääsee tietysti helpoiten junalla (kallein vaihtoehto), Helsingistä myös laivalla. Busseja Pietariin kulkee monista suomalaiskaupungeista sekä virallisia että vähemmän virallisempia eli matkaa voit tehdä 20–80 eurolla/suunta.

Asuminen, ruoka ja liikkuminen

Vuokrasin itselleni huoneen 300 eurolla kuussa, Chernisevskayan metron läheltä, josta on noin 20 minuutin kävelymatka Nevskille. Ei mitään luksusta, mutta erittäin kodikasta. Löysin asunnon kaverini kaverin kautta; myös konsulaatin kautta on mahdollista löytää kimppakämppiä ja toki löytyy asiaan liittyviä venäläisiä sivustoja. Lisäksi sain asuntovinkkejä instituutin opettajilta, mutta ne sijaitsivat kaukana keskustasta ja olivat aika kalliita. Asuntoasia järjestyi lopulta viikko ennen reissuun lähtöä, mutten sitä juuri ehtinyt murehtia. Minulla on Pietarissa paikallisia tuttuja, ja kuten Venäjällä yleensä asiat järjestyvät loppujen lopulta.

Elämisen taso Pietarissa riippuu siitä missä syöt ja mitä, ja mistä ostat. Pietarista löytyy sekä halpaa että ökykallista ja myös Suomen hintatasoon verrattavaa. Paikalliset tuotteet ovat halvempia, tuontituotteet vähän kalliimpia. Silti Pietarissa voi syödä taivaallisen hyvän aterian halvemmalla kuin Suomessa. Kannattaa kuitenkin myös muistaa se, että hygieniataso ei ole sitä mihin Suomessa olemme tottuneet. Kasvisruokaa ei ole joka paikassa saatavana, ruoka on yleensä ottaen erittäin rasvaista ja Venäjällä juodaan todella paljon teetä. On myös hyvä muistaa, että vesi on syytä ostaa pullotettuna. Toinen vaihtoehto on käyttää ”suodatinkannulla” suodatettua ja keitettyä vettä; se sopii mm. ruuanlaittoon. Pietarissa kaikkea löytyy jostain, ei ehkä sieltä, mistä sitä etsii tai sitä ei ole juuri nyt saatavilla. Eli jos löydät jotain kivaa, kannattaa ostaa se heti. Seuraavalla kerralla sitä ei välttämättä ole. Kollegani ja ystäväni ovatkin todenneet, että kaikkea on, mutta ei samassa paikassa yhtä aikaa tai että sen eteen pitää nähdä kovasti vaivaa.

Pietarissa on turvallista, kun vain elää suurkaupungin sääntöjen mukaan eli pitää maalaisjärjen mukana, on varovainen, pitää laukustaan kiinni ja pelkää silloin kun venäläinenkin, mutta pelossa ei ole tarpeen elää. Liikenne on se suurin riski. Syksyllä on usein sisälläkin kylmä ennen lämmityskautta, silloin lämmitys joko on päällä tai sitten ei. Pietarissa tuulee usein ja kun sataa, tiet lainehtivat vedestä. Kannattaa siis varustautua lämpimin vaattein, vettä pitävin kengin ja sateenvarjolla. Pietarista kyllä löytää ihanan persoonallista vaatetta, tosin hintakin on silloin tällöin ”yhtä ihana”.

Suosittelen lukemiseksi Mondon Pietari-opasta, joka on erittäin antoisa ja kuvaava, samoin myös Anna-Lena Laurenin kirja ”Hulluja nuo venäläiset” - se avaa ovet venäläiseen kulttuuriin ns. keveästi.

Teoriasta käytäntöön

Työtehtäväni antoivat minulle kuvan venäläisestä koulutusjärjestelmästä ja kasvatuskulttuurista, ja tämä kuva syveni päivä päivältä. Ja voi miten avartavaa olikaan ymmärtää ja havaita käytännössä jo aiemmin teoriassa opittu asia: kasvatus ja opetus ovat vahvasti sidoksissa kulttuuriin! Minä tarkastelin venäläistä opetuskulttuuria suomalaisen kulttuurin silmin. Sain paljon eväitä monikulttuurisuuskasvatukseen suomalaisessa päiväkodissa, opiskelin vieraan kielen opettamista sekä luennoilla että aikuisille käytännössä. Toiminhan päiväkodissa työskennellessäni myös suomenkielenopettaja maahanmuuttajalapsille!

Pystyn nyt tarkastelemaan suomalaistakin päivähoitoa aivan uusin silmin ja ymmärtämään ja selittämään meidän kasvatuksellisia, kulttuurisia piirteitä. Tosin täytyy kyllä todeta, että olin myös erittäin aktiivinen ja tein paljon töitä Pietarissa ollessani. Syksyni olikin juuri siksi niin antoisa. Pääsin näkemään jopa opetusharjoittelua päiväkodissa!

Paljon nähtävää ja koettavaa

Paikalliset ja suomalaiset ystäväni, kodikas kotini ja innostavat työtehtävät saivat oloni tuntumaan jo viikon sisällä kotoutuneeksi. Tämän mahdollisti se, että kaupunki oli minulle ennestään tuttu ja minulla oli siellä jo valmiiksi tuttuja. Tosin Pietarista kyllä löytyy aina uuttakin koettavaa. Kolme kuukautta on tosin kovin lyhyt aika, vaikka siinä paljon ehtiikin, kun on itse aktiivinen.

Minun syksyni oli siis antoisa, vaikka toki välillä ikävöin ja kaipasin läheisiä ihmisiä. Olenkin erittäin tyytyväinen, että pitkän harkinnan jälkeen hain harjoittelupaikkaa Venäjällä. Olen erittäin onnellinen, että sain paikan. Venäläinen kulttuuri on kokemisen arvoinen. Jotta se palkitsee kokijansa, vaatii se, että pääsee kulttuuriin hiukan syvemmälle. Niinpä niin, niin lähellä ja samalla myös niin kaukana - se venäläisestä kulttuurista niin ihmeellisen tekeekin.

Annukka Pennanen

Päivitetty 10.07.2012   Tulosta
Back to top