Skip to Content

Suomen kielen opettajana Ruotsissa

Eevamaija oli CIMOn kansainvälisessä harjoittelussa opettamassa suomen kieltä Ruotsissa.

Haaveista totta

Päätin hakea harjoittelupaikkaa keväällä 2007, kun olin valmistumassa äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena ja vieraana kielenä -opettajaksi. En kuitenkaan ollut varma, mihin haluaisin valmistumiseni jälkeen suunnata. Olin jo aiemmin opintojeni aikana pohtinut, että olisi mielenkiintoista saada opetuskokemusta ulkomailta. Ajattelin, että suomen kielen lehtoraattiharjoittelu antaisi mahdollisuuden saada tällaista kokemusta ja muutenkin avartaisi näkökulmia tulevaisuuden työuran suunnitteluun.

Työskentelin Ruotsissa Mälardalenin korkeakoulussa suomen kielen lehtoraattiharjoittelijana syksyllä 2007. Toimipisteeni oli Suomen kielen ja kulttuurin keskus. Korkeakoulu toimii kahdella paikkakunnalla, Eskilstunassa ja Västeråsissa. Itse asuin Eskilstunassa, joka on kaupungeista pienempi.

Harjoittelumaana Ruotsiin oli helppo lähteä. Suomeen on lyhyt maantieteellinen, henkinen ja kulttuurinen matka. Suurempia sopeutumisvaikeuksia nykysuomalaisella tuskin nyky-Ruotsissa tulee.

Asumisjärjestelyt ja työnkuva

Asuin aivan keskustassa pienessä kalustetussa yksiössä, asunnon sain kulttuurikeskuksessa työskentelevien ihmisten avulla. Muutenkin työkaverini olivat kaikkien mahdollisten vastaantulevien ongelmien suhteen hyvin avuliaita!

Työnkuvani oli varsin vaihteleva. Osallistuin opetukseen ja keskimäärin opetin 3 tuntia viikossa, tein opetusmateriaaleja, tarkistin opiskelijoiden tekstejä, autoin milloin missäkin apua tarvittiin, järjestin keskuksen kirjaston uusiksi, arkistoin lehtiä ja tallensin kirjoja hakusanaluetteloon. Antoisia olivat erilaiset kulttuurikeskuksen järjestämät seminaarit, kuten kirjailijavierailut, joissa olin mukana. Työtä ei ollut liian paljon, aikaa jäi myös vapaa-aikaan. Työaikani sain vapaasti suunnitella itse, mutta työskentelin keskimäärin 7–8 tuntia päivässä.

Uusia näkökulmia suomalaisuuteen

Vaikeinta Ruotsissa oli kohdata se, että suomalaisuudella ja suomen kielellä ei maassa vanhastaan ole ollut kovinkaan arvostettua asemaa. Maahan aikoinaan muuttaneet suomalaiset ovat olleet lähinnä heikosti koulutettuja työläisiä. Tämä heijastuu edelleen ihmisten asenteisiin, sekä ruotsalaisten että ruotsinsuomalaisten. Modernissa nyky-Suomessa kasvaneella nuorella ei ole kansallisia identiteettiongelmia, joten oli opettavaista, vaikkakin rankkaa, huomata, ettei kansallinen itsetunto ole itsestäänselvyys.

Harjoittelusta jäi kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen yleiskuva: oli kannustavaa huomata pärjäävänsä ”yksin” kotimaan ulkopuolella ja osaavansa paljon. Ruotsin kieltä olisi ollut tietysti mukava osata alusta asti paremmin – olo on ruotsinkielisessä työyhteisössä välillä ulkopuolinen, jos ei pysty osallistumaan nopeasti pulppuaviin keskusteluihin kahvitauolla.

Hankalaa voi harjoittelijalle olla myös se, ettei hänellä ole selvää paikkaa ja asemaa. Hän ei ole varsinainen työntekijä, muttei kuitenkaan vaihto-opiskelijakaan. Itse löysin muutamia hyviä ystäviä kuoroharrastuksen parista. Kannattaakin itse olla aktiivinen ja miettiä, millaisia sosiaalisia kontakteja haluaa harjoittelunsa aikana rakentaa. Yksin ei kannata jäädä!

Eevamaija

Päivitetty 10.07.2012   Tulosta
Back to top