Skip to Content

Kun Moskova ei riittänyt – tarina venäjän oppimisesta ja uudesta maailmasta

Oikeustieteen opiskelija Panu halusi oppia venäjää. Vuosi Moskovassa ja Pietarissa takasi hyvän kielitaidon, huikeita kokemuksia ja elinikäisiä ystäviä. Tarina on pitkä ja monipolvinen, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen!

MGU:n päärakennusSe tapahtui kuusi vuotta sitten, ahaa-elämys, haluan oppia venäjää! Olimme poikaporukassa laskettelureissulla Puolassa, kun tapasin suomalaisen vaihtarin, Tonin. Hän oli opetellut puolan alkeet Suomessa, ja puhui puoli vuotta Krakovassa oltuaan jo sujuvan kuuloista puolaa naistarjoilijoiden iskiessä hänelle silmää. Syntyi ajatus – miksen minäkin opettelisi uutta kieltä. Katseet suuntautuivat lähemmäksi, Venäjään. Kiinnostava naapurimaamme on poliittisesti ja kaupallisesti Suomelle tärkein valtio niin hyvässä kun pahassa. Vertailun vuoksi kaikkien korostama USA taas on vasta kuudenneksi tärkein kauppakumppani ja maan presidentti on käynyt Suomessa viimeksi 1990-luvulla.

Pitkän hakuprosessien jälkeen pääsin opiskelemaan Moskovan valtionyliopistoon MGU:hun. Tämä ei kuitenkaan tyydyttänyt nälkääni, vaan hain myöhemmin vielä Pushkin-instituuttiin sekä syyslukukaudeksi Pietariin valtion kauppakorkeakouluun FINEK:iin. Yhteensä 12 kuukauden aikana minulle aukesi uusi uskomaton maailma, sain paljon elinikäisiä ystäviä ja matkustelin Moskovan kultaiselta kehältä aina Baikal-järvelle asti. Ennen kaikkea opin sujuvan venäjän. Kieli ei tullut ilmaiseksi. Keskeisintä oppimisen kannalta oli vaihdon pitkä kesto, kieli-tandem suomen kielen opiskelijoiden kanssa, venäläinen kämppäkaveri sekä vaihto-oppilasporukoiden välttely ja paikallisiin tutustuminen.

Kielikoulu Moskovassa

Heräsin helmikuun 6. päivänä venäläisen radion slaavilaiselta kalskahtavaan renkutukseen. Ikkunasta näkyi savupiippuja, valtavan kokoisia asuinrakennuksia ja kaikki näytti jotenkin harmaalta. Noin viiden sekunnin jälkeen ymmärsin olevani Leo Tolstoi -junassa puolen tunnin päässä Moskovasta. Vatsassa väänsi. Vuotta aikaisemmin minut oli valittu yliopiston kahdenvälisen vaihtosopimuksen perusteella vaihto-oppilaaksi Moskovan valtion yliopistoon MGU:hun. Paikkoja oli kolme, ja hakijoita kaksi, joten edes armottoman huono venäjän kielen taitoni ei osoittautunut esteeksi. Asemalla minua vastassa oli punahattuinen tutorini Olga. Olin tutustunut Helsingissä MGU:n vaihtokoordinaattoriin Alla Gavrinaan, joka järjesti minulle tutorin lisäksi autokyydin asemalta yliopistolle läpi utuisen Moskovan. Pian astuin Olgan kanssa sisään 240 metriseen MGU:n päärakennukseen ja minua alkoi huimata. Jos Stalinin tarkoitus oli saada tavallinen kansalainen tuntemaan itsensä mitättömältä, niin siinä hän onnistui. Vaihtovuoteni oli alkanut.

Ensimmäisten viikkojen teemana olivat dokumentit ja byrokratia. Täkäläiset systeemit toivat tuulahduksen 1950-luvulta, sillä muutamaa suurta IBM-ruutua lukuun ottamatta koko hallintokäytävä oli alkuperäisessä kuosissaan. Leimasimen musteen tuoksu tunkeutui nenääni ja tiesin mitä tulevan pitää. Venäläinen byrokratia tarkoittaa sitä, että kaikki yliopiston tietokannat, oppilasrekisterit, luvat, ohjeet, määräykset yms. kuviteltavissa olevat dokumentit ovat kymmenin leimoineen paperilla. Näitä dokumentteja käsittelivät useat eri yksiköt yliopiston sisällä, joten paperia pyöri kampuksella päivittäin kuin lehtiä syysmyrskyssä. Oma myrskyni alkoi huoneesta numero kymmenen, jossa ymmärsin virastotädin kymmenen minuutin monologista ainoastaan viimeisen lauseen: ”Tämä oli äärimmäisen tärkeää.” Tutorini Olga käänsi onneksi eri paikoista saamani paperit ja kertoi mitä piti tehdä, venäjä kun oli ainoa osattu kieli jopa filologisen tiedekunnan kansainvälisten asioiden yksikössä.

Noin viikon kestäneen paperirumban jälkeen, helmikuun puolessa välissä, venäjän opintoni pääsivät vihdoin alkamaan. Kielikokeiden perusteella valikoiduin ensin alkeisryhmään, josta minut nostettiin muutaman viikon päästä edistyneiden ryhmään. Kielten tunnit filologisessa tiedekunnassa olivat erinomaisia. MGU:hun valikoituu 140 miljoonaisen kansan parhaat opettajat, ryhmät pidetään pieninä, opetuskieli on venäjä, ja pelkkien kielioppisääntöjen viilauksen sijaan opiskelijat pakotetaan puhumaan. Omassa ryhmässäni oli itseni lisäksi kaksi italialaista, kaksi saksalaista, korealainen ja australialainen vaihto-opiskelija. Kielitunteja oli neljästi viikossa oman ryhmän kanssa ja MGU:n asuntolan maisematiettyihin teemoihin keskittyneitä seminaareja saattoi valita viisi viikkokertaa.

Vaikka kehityin huimasti, eivät pelkät kielitunnit riittäneet alkuunkaan. Käsitys siitä, että pelkällä Venäjälle lähtemisellä oppisi kielen automaattisesti osoittautui vääräksi. Alku Venäjällä on hankala, jos ei jopa pelottava, ja kielimuurin estäessä paikallisiin tutustumisen, turvaa haetaan muista vaihto-opiskelijoista. Moni päätyikin yksinomaan vaihtaripiireihin, joissa kieli kääntyi väistämättä englanniksi ja venäjän oppiminen jäi haaveeksi. Pelastukseni olivat paikalliset suomen kielen opiskelijat, joihin oli puutteellisellakin kielitaidolla helppo tutustua heidän opettajiensa järjestämässä kahvitilaisuudessa. Siitä lähtien tapasin yhteensä neljää suomen kielen opiskelijaa kampuksella lähes päivittäin. Teimme yhdessä toistemme kotitehtäviä sekä puhuimme aina erikseen valitusta teemasta. Sääntönä oli, että kerralla puhutaan vain yhtä kieltä tunti ja tunti, sillä sekakielellä puhuminen ei ollut läheskään yhtä tehokasta. Tällä kielitandem-metodilla ja intensiivisillä kielikursseilla saavutin kesään mennessä jo kohtalaisen puhetason, pystyin luontevasti tutustumaan myös ummikkovenäläisiin ja aloin sopeutua Venäjälle. Myönnettäköön, että melko villillä yöelämälläkin saattoi olla osuutensa tässä positiivisessa kehityksessä.

MGU:n asuntolassa ystävien kanssaPelkkää koulunkäyntiä Moskovan aika ei ollut, vaikka opiskelijaelämä olikin alkuun pienoinen pettymys. Ainejärjestötoiminta oli olematonta, eikä vaihto-opiskelijoille järjestetty yliopiston puolesta mitään toimintaa. Laajamittaisen opiskelijakulttuurin puuttuminen aiheutti sen, ettei suurta yhteisöllisyyttä päässyt kehittymään, vaan kullakin opiskelijalla oli pienehkö piiri, jossa vietti aikaa. Sama päti myös venäläisiin, jotka hämmästyttävän huonosti tunsivat kanssaopiskelijoitaan. Myöhemmin ymmärsin tällä olevan laajempikin vaikutus venäläiseen yhteiskuntaan. Venäjällä kattavien opiskelukaveriverkostojen puuttuessa ammattiyhteisöjen sekä koko yhteiskunnan koheesio on heikko, eikä ammattiyhteisön omaa ”ryhmäkuria” ja luottamusta jäsenten välillä ole. Tällöin sukulaissuhteet saavat korostuneen merkityksen. Kevään edetessä asuntolassa kuitenkin tutustui lähes väkisinkin kanssaopiskelijoihin, niin venäläisiin kuin vaihtareihinkin. Illanviettoseuraa löytyi pian joka viikonpäivälle ja keskustan baareissa yhä useampi ovimies muisti naamamme. Suosikkibaariksemme valikoitui keskustan neuvostoretrobaari Kamzatka, jossa olut oli halpaa ja juttuseuraa löytyi varmasti. Urheilulle aikaa löytyi yliopiston uimalassa ja kuntosalilla. Kevään huippuhetkiä olivat matkat Moskovan kultaiselle kehälle, Pietariin mökkireissu venäläisten kaverien datshalle sekä kymmenen päivän kielimatka Olgan kanssa Kazaniin ja Nizni Novgorodiin. Vaikka alkuun järjestetyn opiskelijaelämän puuttuminen harmitti, voi jälkeenpäin sanoa sosiaalisen piirin luomisen nollasta vieraassa maassa ja kulttuurissa olleen erittäin arvokas kokemus.

Lukukausi MGU:ssa loppui kesäkuun lopussa, jonka jälkeen kävin vielä heinäkuun kesäkurssin Moskovan Pushkin-instituutissa. Opetuksen taso ei aivan vastannut MGU:ta, mutta oli ilman muuta hyvää jatkoa MGU:n kursseille. Lisäksi n. 700 euron hintaan kuului kuukauden opetuksen lisäksi myös majoitus. Kurssin loputtua päätin lähteä Ville Haapasalon inspiroimana tutkimaan Siperiaa koko elokuuksi, kohokohtana Baikal-järvi ja sen keskellä sijaitseva Alhon-saari. Baikalilta lensin takaisin Suomeen hakemaan uutta viisumia, jonka jälkeen vuorossa oli vaihtosyksy oikeustieteellisessä tiedekunnassa Pietarin valtion kauppakorkeakoulussa FINEK:ssä.

Oikeustiedettä Pietarissa

FINEK:in oikeustieteellisen tiedekuntaan pääsin CIMOn koordinoiman Venäjän valtion apurahaohjelman kautta. Alku oli tuskallisen vaikea, ja siinä missä Moskovan byrokratia kaikkine dokumentteineen kuitenkin toimi, meinasi Pietarissa jäädä leikki kesken. Vahvistus saamastani stipendistä (joka oli tietenkin paperinen) oli jäänyt lojumaan Moskovaan opetusministeriöön. Kun vahvistus viimein saapui, huomasin ulkomaalaisten rekisteröintihuoneen jonon olevan niin suuri, että oma vuoroni olisi kauan sulkemisajan jälkeen. Seuraavana, ja viimeisenä mahdollisena rekisteröintipäivänä menin mielestäni hyvissä ajoin jonottamaan, mutta sama toistui – kauhukseni lähemmäs sata hätääntyneen näköistä vaihtaria, etupäässä Aasiasta, seisoi jonossa ennen minua. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin sujauttaa pieni tukku ruplia jonon ensimmäiselle välttääkseni maitojunan Suomeen. Pietarin vaihto pääsi alkamaan.

Auringonlasku PietarissaOpiskelijakulttuuri oli Pietarissa aivan erilainen kuin Moskovassa. Vaihtarit oli järjestetty omiin tutor-ryhmiinsä, joiden puitteissa oli jatkuvasti jotain ohjelmaa. Porukan kieli oli kuitenkin englanti ja päätin jättäytyä pääosin sen ulkopuolelle. Sen sijaan vuokrasin asunnon venäläisen kämppäkaverin kanssa, ja ryhdyin tutustumaan paikallisiin. Hyväksi tavaksi tutustua paikallisiin osoittautui nettiyhteisö Couchsurfing, joka Pietarissa on erityisen aktiivinen. Kirjoitin yhteisön palstalle olevani suomalainen vaihtari, joka haluaa tutustua paikallisiin ja kehittää kielen osaamistaan. Sain vastauksia niin paljon, etten puoleenkaan ehtinyt ottaa yhteyttä. Uusien tuttavuuksien kanssa kiertelimme kaupunkia, urheilimme, vietimme iltaa ja syksy kului nopeasti. Pietarissa löytyi hyviä vapaa-ajan viettopaikkoja siinä missä Moskovastakin ja vertailussa oma kotimaa alkoi jo tuntua tappotylsältä. Iltamme päättyi usein Dumskajan alueelle, joka on täynnä yökerhoja ja hämyisiä baareja. Elämyspuisto Maza-park rullaluistinratoineen, Piterland-vesipuisto sekä tietenkin Pietarin lukuisat palatsit ja museot kuuluivat niin ikään vakiokohteisiimme. Paikallisia ystäviä sain toki myös opiskelujen kautta ja lisäksi löysin netistä tennisyhteisön, jonka kautta sain muutaman samantasoisen pelikaverin. Moskovassa hankitun kielitandem-kokemuksen ansiosta tutustuminen onnistui jo ongelmitta. Ison osan kanssa olemme yhteydessä ja muutamista tuli uskoakseni elinikäisiä kavereita.

Suurin harppaus kielitaidossani tapahtui Pietarissa. Yhdistelmä, jossa asuin venäläisen kanssa, opiskelin venäläisten kanssa oikeustiedettä, ja vietin vapaa-aikani venäläisten kanssa oli murhaavan tehokas, joskin mahdollinen vain ennalta Moskovassa hankitun kielitaidon ansiosta. Vaikutelma olikin, että etenkin Pietarissa ilman riittävää aikaisempaa kielitaitoa vaihtarit hakeutuvat etupäässä muiden ulkomaalaisten seuraan aktiivisen vaihtarikulttuurin vuoksi, eivätkä opi venäjää nimeksikään. Jälkeenpäin voi sanoa, että oli hyvä aloittaa Moskovasta. Lisäksi päätös lähteä vaihtoon koko vuodeksi tuntui oikealta, kielenkehityksen alkaessa kunnolla vasta n. puolen vuoden maassaolon jälkeen.

Yleisvaikutelma FINEK:in oikeustieteellisestä tiedekunnasta oli, ettei se ollut erityisen kovatasoinen. Enemmistö opiskelijoista oli päässyt sisään pappa betalar -menetelmällä ilman pääsykokeita, mikä näkyi heidän motivaatiossaan. Toisaalta ryhmät olivat pieniä, opetus seminaariomaista ja matala taso takasi sen, että pysyin heikommallakin kielitaidolla hyvin kärryillä. Opiskelin Venäjän kauppaoikeutta, välimiesmenettelyä, oikeusvertailua sekä notariaattioikeutta. Omia esitelmiä oli pidettävä usein ja niihin valmistautuminen vei pitkään. Kokeisiin minun ei onneksi tarvinnut osallistua, vaan pelkkä läsnäolo ja annettujen tehtävien suorittaminen riitti läpipääsyyn.

Yliopiston opetus oli ohi joulukuun loppuun mennessä ja muutama vika viikko meni lähinnä gradumateriaalia kerätessä. Syyslukukaudesta puhuminen puolen vuoden vaihtona oli harhaanjohtavaa markkinointia, sillä 4 kk lukukausi meni äärettömän nopeasti. Lähes kokonaisen vuoden Venäjällä olleena en kuitenkaan ollut pahoillani, sillä nälkä oli hetkeksi tyydytetty ja tiesin palaavani Venäjälle pian.

Vinkkejä Venäjälle lähtevälle vaihtarille

  • Ole koko vuosi. Kun kerran lähdet Venäjälle, mikset olisi koko vuotta? Jos oikeasti haluat oppia kielen, puolen vuoden vaihto ei riitä mihinkään! Jos kielen oppiminen ei kuitenkaan ole pääasia, on puoli vuottakin erinomaisen hauska kokemus.
  • Passi, viisumi ja maahantulokortti – älä hävitä! Näitä ei vaan saa hävittää. Kaikkia tarvitaan oleskelun rekisteröintiin, opiskelujen aloittamiseen, viisumin pidentämiseen ja oikeastaan kaikkeen viralliseen. Yhdenkin näistä hävittäminen tietää välitöntä paluuta maitojunalla. Järkevintä on säilyttää kaikkia yhdessä paidan alle menevässä rintalaukussa. Ulkona liikkuessa riittävät pelkät kopiot ja varsinaiset asiakirjat kannattaa jättää etenkin baarireissujen ajaksi kotiin.
  • Ota maahantulon rekisteröinti tosissaan. Maahantulon rekisteröinti pitää lain mukaan suorittaa yliopiston kansainvälisissä palveluissa seitsemässä päivässä. Jotkin yliopistot esim. Pietarin FINEK vaativat rekisteröintiä jo kolmessa päivässä. Rekisteröinnin missaaminen johtaa välittömään paluuseen ja uuden maahantulokortin hankkimiseen, josta taas seuraa se, että viisumiakin pitää hakea uudestaan uudella kutsulla. Uuden viisumirumban tosin voi ilmeisesti välttää matkustamalla esim. Valko-Venäjälle, johon pääsee Venäjän viisumilla ja siten on mahdollista palata Venäjälle yksikertaviisumilla saaden uuden maahantulokortin. Huomaa myös, että jonot rekisteröintiin saattavat olla ylivoimaisen pitkiä, joten älä jätä rekisteröintiä viime tinkaan.
  • Muista pidentää viisumi. Systeemi on typerä, mutta sille ei mahda mitään. Sen sijaan, että saisit kerralla monikertaviisumin koko vaihtoajalle, saat ensin yksikertaviisumin (jolla voi mennä rajan yli kerran edestakaisin) ja vasta myöhemmin viisumisi pidennetään yliopistolla monikertaviisumiksi. Viisumin pidennykseen tarvitset maahantulokortin, passin ja alkuperäisen viisumin lisäksi valtavan määrän dokumentteja. Maksu suoritetaan Sbergankissa ja maksusta tulee liittää kuitti hakemukseen. Koko operaatioon kannattaa varata aikaa, ja ryhtyä keräämään vaadittavia dokumentteja ajoissa. Viisumin pidennyksen missaaminen tietää jälleen maitojunaa.
  • Huolehdi kaikista dokumenteista. Elämäsi Venäjällä on dokumenttien varassa. Opiskelukortti, kulkuluvat yms. on aina hyvä pitää matkassa. Muut dokumentit kannattaa laittaa kansioon. Esimerkiksi edellä mainittu viisumin pidennys saattaa mennä myttyyn yhden dokumentin puuttuessa. Samaten hankalaan tilanteeseen joudut, jos todistus asumisoikeudestasi asuntolassa puuttuu. Venäjällä ei ole sähköisiä rekistereitä, josta asiat voisi jälkikäteen tarkistaa, joten suhtaudu saamiisi papereihin kunnioittavasti. Kaikista dokumenteista kannattaa ottaa myös kopiot.
  • Ota HIV-todistuksesta useita kappaleita sekä pyydä venäjänkielinen lääkärintodistus. Opiskelijaviisumiasi varten tarvitset HIV-todistuksen. Venäjällä saatat tarvita todistustasi mitä ihmeellisimmissä paikoissa, joten alkuperäisiä kappaleita kannattaa pyytää useampia. Samalla kannattaa pyytää myös venäjänkielinen lääkärintodistus siitä, joka vahvistaa terveydentilasi. Esim. uimahalleihin ja kuntosaleille ei pääse ilman tällaista todistusta.
  • Harrasta kielitandemia päivittäin. Alkuun oikeastaan ainoa luonteva tapa aloittaa venäjän kielen puhuminen on kielitandem. Kielitandem-kavereita kannattaa kysellä yliopiston kielten opettajilta, jotka yleensä mielellään auttavat. Ummikkovenäläisten kanssa saattaa pystyä heittämään lyhyttä small talkia, mutta lempiruuan kysyminen viidettä kertaa ei välttämättä enää kauheasti kehitä, eivätkä venäläiset jaksa kauaa kuunnella. Sen sijaan kielitandemissa venäläisellä on intressi kuunnella alun huonoa jokellustasi, jos vastineeksi opetat hänelle esim. englantia tai suomea ja tilanne tuntuu paljon luontevammalta. Kannattaa myös valita aina erikseen jokin teema, mistä puhutte, koska helposti keskustelut alkavat toistaa itseään, ja kehitys pysähtyy. Saattaa myös olla hyvä laajentaa kielitandem-käsitteen merkitystä. Pushkin-instituutin rehtoria siteeraten: ”Venäjän oppii joko kehdossa tai sängyssä”
  • Tutustu paikallisiin ja vältä liikaa vaihtariporukassa pyörimistä. Kun olet saanut kielesi riittävälle tasolle kielitandemin avulla, kannattaa alkaa tutustua paikallisiin. Helpoiten tämä onnistuu Couchsurfing-nettiyhteisön (www.couchsrufing.org) tai harrastusten kautta. Valtaosa jää pyörimään tuttuun ja turvalliseen vaihtariporukkaan ja vuoden päätyttyä saa vaivoin tilattua edes oluen venäjäksi. Lisäksi saattaa käydä niin, että oma englanti jopa huononee italialaisten kanssa. Toki, jos tavoitteena ei ole venäjän kielen oppiminen, on vaihtoporukan kanssa rällästäminen äärimmäisen hauskaa ja kansainvälisiä ystäviä on mukava saada.
  • Hanki venäläinen kämppäkaveri. Erinomainen tapa oppia kieltä on hankkia venäläinen kämppäkaveri. Tällöin kieltä tulee puhuttua päivittäin, ja voi hyvin välttää pelkässä vaihtariporukassa pyörimisen. Venäläinen tyttö/poikakaveri on myös erittäin suositeltava ratkaisu, kunhan ei jää sille tielle…
  • Tuo käteistä ja vaihda eurot pankissa rupliksi. Säästät satoja euroja, jos tuot Suomesta käteistä ja vaihdat ne rupliksi paikallisessa pankissa. Pankkisi ottaa aina ulkomaannostosta maksun ja pitkässä juoksussa tämä tulee kalliiksi.
  • Matkusta! Opintotahti harvemmin on päätä huimaavaa, ja vapaa-aikaa jää runsaasti. Venäjällä on erittäin mielenkiintoista ja halpaa matkustaa. Junat kulkevat joka paikkaan ja halvin luokka (plazkart) esimerkiksi Moskovasta Pietariin maksaa n. 30 euroa. Transsipersia-matka pysähtyen eri kaupungeissa on erityisen suositeltava kesällä.

Panu

Päivitetty 29.04.2014   Tulosta
Back to top