Skip to Content

Kemian opintoja Tyynenmeren rannalla

Lasse halusi oppia venäjää ja lähti Vladivostokiin opiskelujensa loppuvaiheessa.

Vaihtokohteen valinta

Innostuin vaihtoon lähtemisestä seitsemäntenä opiskeluvuotenani, kun muut opinnot gradun viimeistelyä lukuun ottamatta oli jo hoidettu. Tulin siihen tulokseen, että jos jätän väliin, siinä surullisenkuuluisassa kiikkustuolissa istuskellessa tulee harmittamaan suuresti.

Muuta maata kuin Venäjää en edes harkinnut: vaihdon tärkein anti tulisi olemaan kielitaidon kehittäminen. Suomesta lähdetään opiskelemaan suurimmaksi osaksi juuri Venäjän länsirajalle, mutta halusin mahdollisimman kauas ja valitsin kohteeksi Tyynenmeren rannalla sijaitsevan Vladivostokin.

Hakuprosessissa oli omat haasteensa. Päätin hakea CIMOn Venäjän valtion apurahaa, jolla voisin opiskella ilmaiseksi. Lopulta sain Kaukoidän federatiivisesta yliopistosta myöntävän vastauksen ja minut toivotettiin tervetulleeksi kevätlukukaudeksi 2014 – ensimmäisenä suomalaisena kyseisessä opinahjossa.

Opinnot

Minulla ei ollut varsinaisia suorituspaineita opintoihin liittyen. Jo alusta asti varauduin henkisesti siihen, että kaikki opiskelu tulisi olemaan venäjäksi eli en ahnehtinut liikoja. Lopulta valitsin kaksi käytännönläheistä laboratoriokurssia, yhden teoriakurssin ja erillisen "Venäjän kieltä kemistille" -kurssin.

Opetuksen laadussa ja opettajien ystävällisyydessä ei ollut moitteen sijaa. Jo alusta asti kerroin avoimesti kielitaitoni puutteellisuudesta, ja takkuilevaan ilmaisuuni suhtauduttiin kaikkialla ymmärtäväisesti ja huumorilla. Vaikka varsinaisia kotitehtäviä ei ollut, käänsin kuitenkin asunnollani melkein joka ilta työohjeita suomeksi, jotta opin samalla ammattisanastoa ja ymmärsin mistä laboratoriotöissä oli kyse. Myös kielikurssi painottui puhumiseen ja kolmen kuukauden jälkeen pystyin jo käymään monimutkaisiakin tieteellisiä keskusteluja.

Opetustilat olivat erittäin laadukkaita, koska kampus oli valmistunut vuonna 2012. Jotkut laitokset toimivat edelleen kaupungin keskustassa, mutta jatkossa kaikki tiedekunnat siirtyvät viereisellä saarella sijaitsevalle uudelle pääkampukselle.
Yliopistolta puuttui eräs äärimmäisen olennainen asia joka on Suomessa itsestäänselvyys: massatiedotus. Jos joitain tapahtumia oli, kuulin niistä lähinnä ohimennen käydessäni kansainvälisellä toimistolla. Sähköpostilistoja ei käytetty ollenkaan, mikä oli välillä erittäin turhauttavaa.

Asuminen

Asuin kampusalueella, joka oli vain pari vuotta vanha. Vaihto-oppilaat sijoitettiin samaan rakennukseen ja muut asukkaat olivat pääasiassa korealaisia ja vietnamilaisia. Länsimaalaiset olivat yliopistolla todella harvinaisia.
Jaoimme amerikkalaisen kämppiksen kanssa huoneen, josta löytyi jääkaappi, kokolattiamatto, oma vessa ja kylpyamme. Näköala oli myös jotain täysin ennen kokematonta: ikkunasta avautui Tyynimeri ja maailman pisin 3,1 kilometrin mittainen vinoköysisilta, joka yhdisti saaren mantereeseen. Lisäksi huoneissa kävi kaksi kertaa viikossa siivooja. Maksoin huoneestani 65 euroa kuukaudessa.

Kampus oli kuitenkin rakennettu kovalla kiireellä ja sen huomasi rakentamisen laadussa: halvat kalusteet hajoilivat, ikkunan laidasta kävi veto siperialaisella mittakaavalla ja kuumavesiverkosto oli tehty raudasta. Otin pikku puutteet huumorilla eivätkä ne haitanneet minua, sillä tiesin, että tällaista oli odotettavissa. Lisäksi viat korjattiin pääsääntöisesti nopeasti.

Käytännön asiat

Koska yliopisto sijaitsi aiemmin eristyksissä olleella sotilasaluesaarella, mittavia palveluita ei ollut. Asuntoloista löytyi kyllä pieniä kauppoja ja ravintoloita. Hyödynsin ruokaostoksissa kampuksen ja keskustan välissä sijaitsevaa lähiömarketissa, josta löysin käytännössä kaiken tarvitsemani ja joka oli selvästi halvempi.

Bussilla kulkeminen oli välttämätöntä, koska laboratoriot eivät olleet vielä siirtyneet keskustasta saarelle, ja välimatkaa oli yli 16 kilometriä. Busseilla kulkeminen oli halpaa, eikä taksin käyttäminenkään vienyt vararikkoon.
En kohdannut vaihtoaikanani massiivista byrokratiaa, joka yleensä mielletään Venäjään liittyväksi ongelmaksi. Virkailijat olivat pääasiassa nuoria ja hyvin avuliaita, ja missään yhteydessä en joutunut maksamaan ylimääräistä.

Yleistä

Rento tutustuminen uusiin ihmisiin oli Vladivostokissa vaikeaa ja opiskelijaelämä poikkesi suomalaisesta suuresti. Opiskelijabileitä ei käytännössä ollut, ja väki keskittyi lähinnä opiskeluun ja urheilemiseen. Käytännössä kaikki yhteiset toiminnot olivat kansainvälisen toimiston järjestämiä ja poikkeuksetta alkoholittomia. Onnekseni löysin parin kuukauden oleskelun jälkeen epävirallisen vaihtariklubin, jossa aloin käydä aktiivisesti joka sunnuntai. Liikuimme yhdessä paljon ympäri kaupunkia, tutustuimme paikallishistoriaan ja kävimmepä esimerkiksi piknikillä yhdessä.

Suomalaisilla on Venäjällä hyvä maine, ja ihmiset olivat aidon iloisia ja uteliaita kuullessaan, että joku on saapunut Joulupukin maasta opiskelemaan heidän kaukaiseen kaupunkiinsa. En kokenut länsimaalaisena mitään ongelmia, ja suomalaisia toivottiin yliopistolle kovasti lisääkin.

Visiittini puolen maailman taakse oli opettavainen kokemus. Oli kiehtovaa nähdä tavallista venäläistä elämänmenoa, ja ymmärtää itänaapuria laajemmalla skaalalla kuin aiemmin. Suomen järjestelmällisyyteen nähden Venäjän hallittu kaaos oli piristävää vaihtelua, ja se opetti suhteellisuudentajua sekä pienien asioiden arvostamista.

Voin suositella Vladivostokia vaihtokohteena lämpimästi, ja sinne voivat hakea hyvin moninaisten alojen opiskelijat, koska kaupungissa oli monia hyvin erilaisia yliopistoja ja teknillisiä oppilaitoksia. Jonain päivänä toivottavasti palaan itsekin takaisin kaupunkiin.

Lasse

Kiinnostuitko? Lue Maatieto.netin Venäjä-opas!

Päivitetty 07.08.2015   Tulosta
Back to top