Skip to Content

Kehitysyhteistyössä Keniassa

Kolme kuukautta Suomessa on hyvin lyhyt aika millekään suurille muutoksille, mutta kolme kuukautta maailmalla voi muuttaa kaiken. Kolme kuukautta harjoittelijana Keniassa kehitysyhteistyöprojektissa muutti Emma Salorannan elämän pysyvästi.

Terve Afrikka -projekti

Opiskelen Helsingin ammattikorkeakoulussa sosionomiksi nyt kolmatta vuotta, ja helmikuussa 2007 lähdin Keniaan Kisumun kaupunkiin suorittamaan toista työharjoittelujaksoani. Lähdin vaihtoon Terve Afrikka-projektin puitteissa.

Terve Afrikka-projekti on kymmenen suomalaisen korkeakoulun yhteistyöprojekti, joka järjestää opiskelija- ja opettajavaihtoa Ugandaan ja Keniaan. Vaihtoa tapahtuu myös Keniasta ja Ugandasta Suomeen, ja opiskelijat ovat sosiaali- ja terveysalojen edustajia. Helmikuussa 2007 neljä opiskelijaa lähti matkaamaan kohti Keniaa, minä sosionomeja edustamassa, ja lisäkseni kolme sairaanhoitajaopiskelijaa Oulun ja Hämeen ammattikorkeakouluista.

Kisumu

Kisumu on Kenian kolmanneksi suurin kaupunki Nairobin ja Mombasan jälkeen, ja huolimatta suomalaisen tuttavapiirin mielikuvista, emme asuneet savimajoissa tai kantaneet kylpyvettä kilometrien päästä. Majoituimme viehättävässä katolisessa Guest Housessa, nautimme sähköstä ja juoksevasta vedestä, ja supermarketit, elokuvateatterit sekä kaupungin yksi ainoa kunnollinen kahvila toivat mukavaa vaihtelua töiden ohelle.

Voin vakuuttaa, että afrikkalaiseen elämään ja paikallisten kohtaamiin haasteisiin ja vaikeuksiin pääsee tutustumaan mainiosti myös kaupunkiympäristössä, mikäli ajatus pieneen kylään lähtemisestä ei tunnu itselle sopivalta.

Harjoittelun arkea sairaalassa

Vastaanottava yliopistomme oli paikallinen Masenon yliopisto, jonka toimesta meille järjestettiin orientaatiojakso ensimmäiselle viikollemme. Tutustuimme kaupungin lisäksi yliopistoon ja sen toimintaan, sekä tuleviin harjoittelupaikkoihimme. Toisella viikolla olikin jo aika aloittaa oikeat työt.

Ensimmäinen harjoittelupaikkamme oli Nyanza provincial general hospital, Nyanzan provinssin suurin julkinen sairaala. Sairaanhoitajaopiskelijat kiersivät sairaalan eri osastoilla, ja minä tutustuin sairaalan sosiaalitoimiston työhön, potilastukikeskukseen sekä HIV-klinikoiden toimintaan.

Sairaalamaailma ei ole se helpoin paikka harjoittelulle. Kärsimys, taudit, HIV, menetys, epätoivo, onnettomuudet ja väkivallan mukanaan tuomat seuraukset ovat kaikki osa jokaista päivää, yhdessä sängyssä saattaa pahimmillaan olla neljäkin potilasta, ja ihmiset menehtyvät päivittäin tauteihin ja vaivoihin joita meillä hoidetaan reseptilääkkeillä.

Ympäristö on erilainen, ja siihen tulee varautua, sillä itkeä ei saa, ei ennen kuin kotona. Työskennellessäni potilastukikeskuksessa ja HIV-klinikalla olin mukana tekemässä HIV-testejä, kerroin potilaille heidän olevan HIV-positiivisia, yritin ylipuhua epäluuloisia asiakkaita suostumaan lääkitykseen ja vakuuttaa heitä ohjauksen ja neuvonnan välttämättömyydestä.

Työ on raskasta, ja olisi väärin väittää toisin. On myös vaikeaa antaa mitään tiettyä neuvoa, millä valmistautua etukäteen, sillä en oikeastaan usko että se on mahdollista. Jokainen päivä on otettava vastaan sellaisena kuin se tulee, ja mieli täytyy pitää avoimena. Tärkeää on puhua siitä mitä näkee ja kokee, käsitellä turhautumisen ja kiukun tunteita ja antaa itselle aikaa sulatella kaikkea ympärillä tapahtuvaa.

Minulle vaikeinta oli ymmärtää ja hyväksyä, että en vain voi pelastaa tai parantaa jokaista, en vaikka kuinka kovasti haluaisin. Voin vain tehdä parhaani ja yrittää.

Katulapsikeskuksessa

Toisessa harjoittelupaikassani katulapsikeskuksessa viihdyin äärimmäisen hyvin. Antoisinta minulle oli lasten kanssa jutustelu, enkä kuuden viikon aikana kyllästynyt kertaakaan poikien tarinoiden kuulemiseen. Keskuksen lapset olivat pääasiassa poikia ja iältään 8-16 väliltä, ja kun osa heistä oli asunut kaduilla vain muutamia kuukausia, toiset olivat saattaneet elää katuelämää vuosia ennen keskukseen tuloa.

Katulapsikeskuksen ensisijainen tavoite on kotiuttaa lapset takaisin perheenjäsenten pariin ja mahdollistaa koulunkäynnin jatkaminen, ja niille lapsille, joilla perhettä ei ole, pyritään löytämään koulupaikka sekä rahoitus opiskelujen jatkumiselle.

Tässä keskuksessa lapsia oli tuolloin yhteensä lähes sata, ja vastaavia katulapsikeskuksia on pelkästään Kisumussa kymmenkunta. Tarve katulapsityölle on suuri ja surullista kyllä alati kasvava, ja lapsiprostituution lisääntyessä työ muuttuu koko ajan vaikeammaksi ja haastavammaksi.

Kenia, vastakohtien maa

Kenia, kuten monet muutkin kehitysmaat, on äärimmäisten vastakohtien maa. Slummien viereen kohoaa jatkuvasti luksusasuntoja ja kauppakeskuksia, ja köyhyyden mukanaan tuomat ongelmat kuten HIV, malaria, väkivalta ja joka puolelle ulottuva korruptio tekevät kehitysmaissa työskentelystä äärimmäisen raskasta ja hetkittäin todella turhauttavaa.

Asiat paranevat hyvin hitaasti ja pienillä askelilla, ja joskus on vaikeaa muistaa, että vaikka minä en itse näekään aikaansaamaani muutosta, pienikin apu saattaa laittaa liikkeelle suuria muutoksia. Vapaaehtoisten ja opiskelijoiden vaikutusta ja tarpeellisuutta ei pidä aliarvioida, eikä auttajia voi koskaan olla liikaa.

Rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta vaaditaan

Opiskelijoilla on ensiluokkainen mahdollisuus oppia ja avartaa omaa katselutapaansa, mutta myös tarjota paljon vastaanottavalle osapuolelle. Opiskelijavaihdon ensisijainen tavoite on vaihtaa taitoja, tietoja ja näkökulmia puolelta toiselle. On siis uskallettava avata suunsa silloin, kun sanottavaa on.

Lähteminen vaatii paljon rohkeutta, ja sitä tarvitaan aina vain lisää itse vaihdon aikana. Itse yritin pitää ennakkokäsitykset ja mielikuvat vaihdostani mahdollisimman minimissä ennen matkaan lähtöä, sillä liian voimakas ennakkokäsitys tulevasta on mielestäni paras mahdollinen resepti pettymykselle.

Ennakkoluulottomuus ja avoin mieli ovat välttämättömyys, ja vaikeuksiinkin on varauduttava. Vaikka opiskelijalla onkin aina tukenaan useita eri organisaatioita ja tahoja, paljon on kuitenkin oman aloitekyvyn varassa, ja mielekkään sekä omia tavoitteita vastaavan vaihdon toteutuminen on paljolti opiskelijan omissa käsissä. On kuitenkin hyvä muistaa, että kukaan ei koskaan ole oman onnensa nojassa – tiukan paikan tullen apu on lähellä.

Harjoittelu jätti jälkensä

Olen tuntenut suurta vetoa kehitysyhteistyötä kohti jo pidemmän aikaa, mutta Kenia teki asioista entistäkin selkeämpiä. Siellä ollessani tunsin tekeväni työtä jossa viihdyn, työtä jolla todella on merkitystä, ja työtä jossa minä olen hyvä. Tunnen oppineeni itsestäni äärimmäisen paljon, hyvässä ja pahassa. En usko että kokemukseni arvoa tai merkitystä tulevaisuudelleni voi mitenkään mitata.

Matkaan lähtö vaatii paljon, ja on hetkittäin hyvinkin raskasta. Moni epäilee omien voimavarojensa riittämistä, mutta voin kuitenkin kokemuksesta sanoa, että tilanteen sitä vaatiessa meistä jokaisesta löytyy voimavaroja paljon enemmän kuin itse osaisi odottaa.

Oma ohjeeni jokaiselle vaihtoon lähtemistä harkitsevalle on: Lähde! Näitä kokemuksia ei voi mitenkään mitata, ja niiden vaikutukset kantavat vuosien päähän. Ulkomaanvaihdosta jää aina kauaskantoinen jälki – kohdemaahan ja sen ihmisiin, mutta ennen kaikkea Sinuun.

Emma Saloranta

Päivitetty 16.11.2012   Tulosta
Back to top